Missä olinkaan tuon sanan kuullut? Niin, kaupunki aika Ranskan pohjoisosassa. Merkittävin asia kaupungissa on ehkä, että siellä toimii Euroopan unionin parlamentti ja sen lisäksi vähän muitakin EU-juttuja. Mie kävin tännään siis vähän ranskailemassa, uppeet kelit ja riittävästi aikaa. Valitettavasti vaan kaupunkin ympäri Ill-jokea pitkin ajavaan laivaan oli niin paljon jonoa, etten kerinnyt EU-rakennuksia näkemään. Mutta sen edestä sitten näin paljon muita juttuja, otin muutamia valokuvia ja söin tosi hyvin (ehkä vähän liikaakin). Ihan japanilaista en kuitenkaan leikkinyt, kun mie huomasin tiistaina miun objektiivin menneen epäkuntoon. :( Ja nyt mie sitten lainaan nää viimeisen viisi viikkoa miun isäntäperheen digitaalikameraa. Että viellä vähän pystyn kuvia ottamaan. Pitää vaan toivoa, että kamera menee takuuseen. Joka tapauksessa ei enää täällä ollessa auta yhtään, nyt vaan pitää yrittää tulla toimeen ja ottaa näillä resurssella vielä reissun parhaat kuvat. :)
Kuten varmaan ehkä joku on saattanut päästä huomaamaan, en ole kirjoitellut lähiaikoina paljoakaan. Tuntuu vain, ettei ole aikaa tai sitten jos on, ei vain huvita. :) On kivempi ottaa aurinkoa, lukea vielä luettavia kirjoja tai hypärä uima-altaaseen. Lenkilläkään en ole enää kerennyt käymään, jonnekkin se aika vaan valuu. Enkä ota stressia enää mistään muusta kuin täällä olemisesta, enää reilu neljä viikkoa jäljellä. Uskomatonta. Oon aika hyvin kahdessa osassa, haluunko takaisin Suomeen vai en. Kaipaan monia asioita sieltäkin, mutta toisaalta täällä on paljon hyviä asioita: aina jotain tekemistä, aina jotain vähän uutta, uusia ihmisiä, erilainen ilmasta, helpompi koulu, hyvää ruokaa, hyvät kulkuyhteydet, vahvempi kulttuuri… Mutta on monia asioita huonomminkin kuin Suomessa. Joten kuitenkin Suomi on loppujen lopuksi parempi paikka elää kuin Sveitsi, ainakin minulle. Enää en tietysti kaipaa rauhaa ja ihmisettömyyttä, niin kuin aluksi. Nyt miusta on tullut vähän pakon edessä paljon sosiaalisempi ja miusta on tullut ehkä vähän eri ihminenkin. Sinänsä harmi, ettei miun entinen elämä ole varmastikkaan juurikaan kehittynyt eteenpäin näinä yhdeksänä kuukautena ja sitten kun tulen takaisin, kaikki palaa ennalleen. Tai ehkä on jopa vähän negatiivisesti muuttunut. Toivon vain, etten pääse unohtamaan kaikkea täällä opittua ja koettua ja ennen kaikkea toivon, etten menetä ihmisiä, jotka täällä olen oppinut tuntemaan. Kuitenkin tämä on varmasti yksi minun elämäni onnellisimmista vuosistani, tulen varmasti kaipaamaan aikaani täällä. Mutta tänne ei ole sitten enää ikinä paluuta näissä olosuhteissa, jokainen päivä on ainutlaatuinen. Ja sen kun muistaisikin; “Voit olla onnellinen vain iloitsemalla siitä mitä sinulla on, et murehtimalla sitä mitä sinulla ei ole.”
Lähiaikoina olen pörrännyt vähän siellä sun täällä. Kävin siis Strasbourgissa (Strassburg), oli tosi nätti päivä siellä. Nyt viime viikolla ja varsinkin viikonlopulla oli tosi hyvät kelit, enimmillään 26 astetta. Sitä edellisellä viikolla satoi vettä ja oli noin 14 astetta, sillä välin oli Suomessa se helleviikko. Olihan se vähän hassua, kun Suomessa tehdään peltotöitä shortsit jalassa ja mie ajan polkupyörällä kouluun vesisateessa. Mutta näinhän se kuuluukin mennä. Keskimääräisesti miulla on ollu kyllä tosi hyvä tuuri, tän reilun viiden viikon aikana tässä perheessä asuessani, en ole varmaan kastunut kuin kaksi kertaa. Ja yritän aina ajaa pyörällä, kun en muuten jaksa/kerkiä liikkua tarpeeksi. Liikuntatunneillakin tehdään vain jotain pukkihyppyjä, joita en uskalla, kun lensin ekalla yrityskerralla sen pomppulaudan päälle… Ja sitten joku korkeushyppy, ei kiitos. Joten tällä hetkellä ei ole koululiikunta mikään lempiaine. Onneksi se ei ole Suomessa pakollista. :D
Viime sunnuntaina myö käytiin Ballenbergissa, sveitsiläinen ulkoilmamuseo entisaikaisista maatiloista. Oli tosi mielenkiintoista ja sääkin oli huippuhyvä. Laita vielä loppuu yhden kuvan sieltä. Tosissaan oli vanhoja taloja ympäri Sveitsiä, kaikki alkuperäiset talot oli siirretty kivi kiveltä museon alueelle. Ja olihan sitä tuvassa tunnelmaa, oli upeeta nähdä vanhaa maanviljelyskulttuuria. Samalla vain tuli vähän semmoinen olo, että miksihän Suomessa ei ole mitään vastaavaa. Onko meitä niin vähän? Eikö kukaan ole kiinnostunut? Vai eikö meillä vaan ole niin paljoa mielenkiintoista kulttuuriperintöä? Sinänsä vähän sääli, että tiedän enemmän asioita Sveitsistä kuin Suomesta. Vielä tietysti on muutama vuosi aika tutustua omaan kotimaahan. Välimatkat on tietysti pitkiä, mutta kahden kuukauden päästä pitäisi olla ajokortti suunnilleen taskussa. Oonhan mie tietysti täälläkin oppinu uusia asioita Suomesta, vähän pakon edessä, kun pitäisi olla se asiantuntija. Mutta en mie kyllä vieläkään tiedä, miten kylmää Suomessa on talvella. Tarpeeksi. :)
Nyt pitää lähteä sänkyä kohti. Tällä viikolla on jo kahtena yönä nukkunu liian vähän. Voisinkin ensi yönä uneksia keskiviikkona olevasta Musen konsertista. Ja yritän kirjoitella taas vähän useammin.
Aurinkoisia päiviä, kohta nähdään!
